Lomat

 

Kultaranta – presidenttien puolisot x 12

Jenni, Pena, Eeva – ja hetkinen, keitä muita olikaan? Emma Teatterin kesäkomedian pääosissa naurattavat presidenttien puolisot.

Kaiken takana on… puoliso! Tänä kesänä Emma Teatterin komedia kertoo työstä, johon ei haeta ja johon ei voi kouluttautua. Sukella siis mukaan tasavallan vaativimpaan pestiin eli presidenttien puolisoiden arkeen. Komedian ovat käsikirjoittaneet Satu Rasila ja Jaakko Saariluoma – Saariluoma myös ohjaa esityksen. Esitys on Turun Kaupunginteatterin ja Emma Teatterin yhteistuotanto.

Puolisoiden rooleissa viihdyttävät hengästyttävän nopeiden vaihtojen mestarit Miia Lindström, Kaisa Leppänen, Miska Kaukonen ja Tom Petäjä. Ja huh, millaisia persoonia puolisoiden joukosta löytyy. Heiltä tippuu kysymättäkin ohje jos toinenkin tuoreimmalle presidentin puolisolle. Varaudu mehukkaisiin tarinoihin, joita historiankirjat eivät tohdi kertoa…

Emma Teatteri sijaitsee Naantalissa, luonnonkauniilla Kailon saarella Muumimaailman kyljessä. Merellisyys ja lumoava luonto ovat iso osa Emman teatterielämystä. Ruissalosta on noin puolen tunnin automatka Naantaliin. Pidäthän mielessä että Kailon saareen pääse vain kävelysillan kautta, varaa jonkin verran aikaa kävelyyn.

Kultaranta-kesäteatteriloma Ruissalon Kylpylässä

  • Sisältää teatterilipun, majoituksen, aamiaisen sekä kylpylän ja kuntosalin käytön
  • Esitykset Emma Teatterissa 30.5.–17.8.2024
  • Varaus tehtävä viimeistään 5 vrk ennen esitystä | Katso esityskalenteri
  • Peruutuksen voi tehdä kuluitta viimeistään 5 vrk ennen saapumista
  • Avustajilla ilmainen sisäänpääsy teatteriin

Varaa kesäteatteriloma

Varaukset myös asiakaspalvelusta:
0300 44550 (0,65 €/min + pvm/mpm)
sales@sunborn.fi

Pakettia ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Huomioithan, että esitys on kielletty alle 18-vuotiailta katsomon anniskeluoikeuden vuoksi.